sunnuntai, 28. helmikuuta 2010

Pronssia ja maamme laulu



/Kuva lainattu iltalehti

Niin siinä kävi ,
että Suomi
sai pronssimitalin
miesten jääkiekossa
olympialaisissa
hieno suoritus
onnea!.

Joka kerta ulkomailla
asuessani
kun joku suomalainen
on voittanut jonkun lajin
sinivalkoinen lippu nostetaan
salkoon
ja alkaa kuulua maamme laulu
siinä vaiheessa kyynel
tulee silmäkulmaan
ja tunnen niin ylpeyttä
juuristani
tuosta laulusta
siittä,
että olen Suomalainen
vaikka asunkin ulkomailla.

Nyt huomaan
hiukan huvittuneena
että olen jopa Hollantilaistenkin
kannustusjoukkueissa
ja tapailen sanoja
heidn kansallislauluunsa myös
Hollanti on rakas maas myöskin;).

Minulle tuli luokkakokous kutsu
Suomeen
viimesilläni raskaana viimeksi
en päässyt mukaan
harmitti hiukan.

Näin kuvia ja tuntui
että heillä oli ollut
kiva ilta...

Nyt hiukan mietin uskallanko
mennä sinne niiden ihmisten
pariin ,
jotka kiusasivat
pitivät maanmatosina minua.

Niin on siittä aikaa
kulunut
ja ollaan kasvettu ihmisinä
mutta jänistänkö kumminkin...

Mutta sisäinen ääni sanoo
mene ja voita pelkosi
ole vahva elä anna
kenenkään enää talloa varpaisillesi.
Suomalaisella sisulla ja
vaikka Hollantilaisuuden
suvaitsevuudella
katsotaan miten käy:P.

Mukavaa sunnutaita kaikille<3



CO Challenge #5 Chinese





Collage obsession
/It was just the Chinese New Year
and that's
why I thought
we could celebrate
the year of the tiger with Chinese theme.

Use this old soap commercial image
or express the word "Chinese" some way in your collage.
Or use both, a photo and a word.
Word don't have to show up in your collage.

Post your creation to your blog
or other website
and leave
a comment with a link to your collage.

I try make litte bit modern version
Chinese girls;).

lauantai, 27. helmikuuta 2010

Laatuaikaa Jullen kans ja jakkara






Eilen oma ja opa kävi kylässä
olivat Thaimaassa lomalla kolme viikkoa
lapset olivat mielissään
kun taas näkivät isovanhemmat:).

Illalla menin ystävän luo
iltaa istumaan
sainkin maistella ihania
suomikarkkeja
viiniä juotiin
ja sai nauraa kunnolla
kaikille jutuille;).

Mentiin kans yhteen
vakiodiskoon,
jossa käyn
ja toinen ystäväni
oli kans siellä
piristi aikuisten seura
ja tanssijalat kattoon<3

Tänään aamusta nukuin pitkään
ja Jullen kans mentiin
Doemereen ostoskeskukseen
tavattiin poikien serkut
ja täti kans siellä:)

Syötiin mäkissä
lapset sai ajaa autoilla
ja hepalla.

Oon katsellut karvaisia
oikeilla eläinten nahoilla
päällystettyjä jakkaroita.
Aika suolaset on hinnat niihin.

Nyt löysin kuitenkin kivan
oman jakkaran olohuoneeseen
eikä ole eläimen nahalla
päällystetty
kivempi musta:).

Myös pääsiäismunien
näköisille kynttilöille
löyty kynttilä alusta.

Tultiin kotia
ja kokattiin tortilloita ruuaksi.

Lasten iltatoimet
tosin Joksu hiukan valvotti
toiv.nyt nukahtaa pian!.

Mukavaa sunnuntaita
jo toivotan kaikille<3

perjantai, 26. helmikuuta 2010

Tikkurilan tyylitesti





Lainaus testistä/kuvat :
Olin Herkkä haaveilija
ja nouseva tyyli
Luova seikkailija

Rakastat puuteroituja pastellisävyjä,
huoletonta huvilatunnelmaa,
muistojen kultaamaa kartanotyyliä
ja kodikasta yhdessäoloa.
Arki on sekä kaukana,
että kauniisti läsnä tunnelmassa,
jota kukat, kynttilät, pikkuesineet
ja tekstiilit huokuvat.

Luova seikkailija:

Rakastat yllätyksiä
ja ennakkoluulottomia väriskaaloja.
Tyylisi viestii rohkeutta,
perittyä, kierrätettyä ja uutta.
Ideoit tutuille esineille uusia käyttötapoja.


Tykkään sisustaa pastellisävyillä
romanttista tyylia
sekoitellen uutta ja vanhaa.
joskus maalata silti jotakin hiukan
pintaa vaikka räväkämmin.
Tai laittaa tehosteseinä.

Aikasemmin oli paljon valkoista
mutta nyt tykkään
laittaa tyynyillä verhoilla
kynttilöillä
värejäkin:).

Aikasemmassa talossa
meillä oli paljon violettia ja
keltaista seinäpintaa.
Tässä talossa
on enemmän valkoista
mutta tehosteseiniä
löytyy kans:)

Haluan kuitenkin,
että
oma talo ei olisi minkään
sisustuslehden mukainen
vaan siittä löytyisi se jokin
oma juttu;).

Muksaa viikonloppua kaikille:)

P:STänään onkin mun vapaa
ja menen ystävän luo iltaa istumaan
elkää unohtako seurata Suomi-Usa jääkiekkoa
matsia illalla;)

torstai, 25. helmikuuta 2010

Jääkiekkoa ja shoppailua



Jääkiekkoa ja shoppailua

Tänä aamuna seurasin Suomen
ja Tshekkien välistä jääkiekkomatsia
Antero Mertaranta on niin loistava
selostaja:P

Nauroin katketakseni
kohtaa ,
jossa hän sanoi
jotenkin näin:

Janne Niskalan ylivoimainen maali
ja sinne lirahtaa:P.

Vilkkula iskee toisen maalinsa
Tshekiltä on ollut kyllä polttoaine
lopussa:D

On kyllä paras selostaja
ja ihana kuunnella Suomeksi matsia
ja niin Suomi on niin jatkossa
neljän parhaan maan kanssa
Vancouverissa olympialaisissa jee!.

Täällä edelleen flunssa
jyllää
teetä kuluu ja paljon.

Oli pakko käydä ruokakaupassa
ja muutama vaatekauppa
tuli kierrettyä samalla.
Löysin kivoja juttuja ohessa
kuva:).

Mies meni naapuriin kattomaan
Ajax matsia
lapset nukkuu
ja ihana rauha<3

Mukavaa viikonloppua jo toivotan:)

Uusi Suomen huippumalli


Uusi Suomen huippumalli/lähde iltalehti

On Kirsi Pyrhönen vasta 16 vuotias
malli.
Kirsi on nähty Lontoon
catwalkilla esittelemässä
neljän eri suunnittelijan asuja:).

16 vuotias 182 cm senttinen Espoolaismalli
on yksi tämän hetken kuumimmista
mallitulokkaista!.

Hienoa Kirsi upeasti edustat
Suomalaista naista maailmalla.

keskiviikko, 24. helmikuuta 2010

Lomalla kipeenä ja lettuja





Loma ja kipeenä

Julle tunnollisena
sairastaa lomalla:P.

Joksulle ja mulle tuli kans
flunssa
nenät vuotaa.

Maanantai kului
siis sisällä
siivosin hiukan olohuonetta
pojat rakenteli
taas majoja tyynyistä:).
Pyykkikone laulo liiba laata.

Siirsin sohvat toisten päin
kun Joksu alkanut urakalla
kiipeilemään ikkunalaudalle
kokoaikaa saa kieltää!.

Myös vauvan boksi purettiin
ja tuli hiukan lisää
tilaa olohuoneeseen:).

Mies meni illalla
naapuriin korjaamaan
nettiä
ja unohti ottaa
ees kännykkänsä mukaan.
Aikaa kului
ja hiukan jo ihmettelin
missä viipyy...

Mies saapui puolyksi
kotia yöllä
kun oli niin hauskaa
ollut aika vaan kului niin
nopsaan
kuulemma;).

Tiistaina käytiin
hiukan ulkona ottamassa
raitista ilmaa
pihalla
haravoin lehtiä
Julle ajoi kolmipyörällään
ja Joksu ajeli autolla.
Jemppu oli kaverinsa luona.

Lapset söi pastaa ja
miehen kans syötiin tulista
pitsaa
ainakin nenä aukesi
kun oli tukossa:P.

Isommat pojat mies kylvetti.

Katsoin sarjoja illalla:).
Harmitus Hollannin luistelijaa
kun teki virheen ja
kulta meni ohi olympialaisissa:(.

Keskiviikkona aamuna
miehen piti soittaa
aika hammaslääkäriin
ja jäi kotia töihin.
Joksun kans kävin ruokakaupassa
olo oli aika vetämätön vielkin.

Mies meni
hammaslääkäriin iltapäivästä.

Nyt on luvassa lettujen tai
ohukaisten paistoa:).
Hyviä tuli tämän ohjeen mukaan!.

Laitan ohjeen vielä tähän:

Letut/kotikokki.net

5 dl maitoa
2 kpl kananmunia
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
paistamiseen
voita tai juoksevaa
margariinia/itse käytin ruokaöljyä

Riko kanamunien rakenne
sekoittamalla niitä
voimakkaasti vispilällä.

Lisää munien sekaan
noin puolet maidosta,
sokerit ja suola.
Sekoita.

Lisää jauhot
ja sekoita voimakkaasti
niin kauan ,
että taikina on sileää.
(Taikinasta ei saa jauhopaakkuja
käsipelillä pois millään,
jos laittaa kerralla
kaiken maidon ennen jauhoja.
Jos kuitenkin teit näin,
saa jauhopaakut pois sauvasekoittimella.)

Lisää loput maidot
ja sekoita tasaiseksi.

Anna taikinan "levätä" n.10min,
niin jauhot kerkeävät hieman turvota
ja lettujen koostumuksesta tulee parempi
(tai niin ainakin mummo aina väittää..)

Paista kohtalaisen kuumalla
pannulla mukavan väriseksi.

Tarjoa esim. mansikkahillon kera
(oma suosikki!).

Vinkki:
Jos ei jaksa paistaa kaikkea taikinaa kerralla,
se säilyy kyllä ainakin
vuorokauden jääkaapissa.
Kun taikina saa hetken seisahtaa,
laskeutuu jauhot pohjalle
ja taikina saattaa
näyttää epäilyttävältä.
Tilanne korjaantuu sekoittamalla taikinaa.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille:)

maanantai, 22. helmikuuta 2010

Tunnetko naapurisi?



Tunnetko naapurisi

Mietin tässä erilaisia naapureita vuosien
aikana.

Opiskeluaikana asuin soluasunnossa
ja jaoin kämpän
muiden tyttöjen kanssa
oi niitä aikoja.

Kerrankin tarkkailimme naapuritalon
nuorta miestä
hän voimisteli
soitti pianoa
ja saattoi tehdä äkkinäisiä
liikkeitä asunnossaan.

Lopulta mies huomasi
että tirkistelimme
joten hän veti verhon eteen:P

Suomessa asuessani
tiesin naapureiden koko nimet
iät ja jopa ammatit.
Lapsuuden naapurissa asuneet
miehet tykkäsivät
lada automerkistä ainakin
ja naiset ottivat aurinkoa nakuina
pihallaan:P.

Toinen naapuri laitteli
ja korjaili myös autoja
koira yleensä haukkui aika
paljon pihalla
yksi yö oli hiljaista
liian hiljaista...

Ihmettelimme sitä.
Aamulla saimme kuulla
että naapurimme mies
oli ampunut ravintolassa
nuoren miehen,
koska jotkut muut pojat
olivat aukoneet päätään hänelle
mutta surmattu mies ei
ollut noita poikia:(.

Seuraava yö nukuimme siskonpetissä
äitin ja isän huoneessa
pelotti.

Hollantiin muuttaessa
saimme ekan oman asunnon alakertaan
mummon ,
joka oli hiukan
kuuro
hyvä niin
jos joskus oli hiukan
enemmän ääntä;).

Toisinaan hän ei muistanut minua
tuijotti vain vihaisesti
mutta sitten saattoi olla
päivä jolloin hän kirkkaalla
äänellä sanoi kuuluvasti
minun nimeni ja hyvän huomenen;).

Lapsille hän antoi keksejä<3

Tähän omaan asuntoon muuttaessa
toisella puolella naapurissa
asuu vanhempi pariskunta
tervehdimme juttelemme
joskus
olen vienyt palan vaikka
isäinpväkakkua
ja annamme joulukortin.

Eilen tutustuimme
toisen puolen naapureihin
oikein mukava
perhe
kaksospojat,
joista voi tulla
kavereita pojillemme:).

Äitikin vaikuttaa tosi
kivalta
nauroimme
ja juttelimme paljon.

Juttu luisti
ainakin hyvin.

Miten teillä muilla
tunnetteko naapurit
tuletteko toimeen?.

Tänään alkoi pojilla lomaviikko
ihana rauha olla vain
ei ohjelmaa
eikä minnekään kiirusta<3

Mukavaa uutta viikkoa kaikille!

lauantai, 20. helmikuuta 2010

Super kiva lauantai


Jei ollut ihana päivä.
Aamusta nousin lasten kans
isi sai nukkua pitkään
kun eilen oli kaveriensa luona:).

Hiukan siivottiin
ja lapset leikki legoilla
pojat autto sohvatyynyjen
kans,
että sain imuroitua
sohvien alustatkin:P.

Iltapäivällä pääsin
sitten viettää
hiukan omaa aikaa
ja menin poikien tädin kans
hiukan shoppailee;).

Viime viikolla jätin kauppaan
ihanan violetin tekonahkatakin
ja nyt niitä oli vaan
enää yksi
jäljellä
ostin sen.

Löytyi myös kimallehuivi
harmaa neulepaita söpöillä
ruseteilla
ja asekuviollinen
pitkä t-paita kaikki nämä
alesta:).

Syötiin chicken kentyckyssä
ja hyvää oli nam.

Oli kiva kierrellä rauhassa<3.

Käytiin ruokakaupassa
lapset sai
smartieskarkkeja tuliaisiksi.

Poikien serkulle oli tullu vesirokko
haettiin sitten sairaalasta
hiukan rasvaa näppyihin.

Mä en ole oikeen innokas
sairaalassäkävijä:P
Selvisin ilman pyörtymistä
kuitenkin hih.

Ostin poikien serkulle
salamailmapallon.
Toiv. pian paranee<3.

Ollut oikeen ihana
luksupäivä.
Kotona halittiin lasten kans
menivät nukkumaan.

Nyt hiukan maistellaan viiniä
katsellaan ehkä jotakin
hömppää telkusta miehen kans;).

Muksaa lauantai-iltaa muillekin<3

perjantai, 19. helmikuuta 2010

Pikaviinerit


PIKAWIINERIT n.10 kpl /ohje kodin kuvalehti

Noin. 10 kpl

1pkt voitaikinalevyjä 400-500g
1prk säilykepäärynöitä 400g
1 muna
raesokeria
50g valkosuklaata

Sulata taikinalevyt
pakkauksen ohjeen mukaan.
Leikkaa jokainen levy kahtia.

Valuta päärynänpuolikkaat.
Leikkaa veitsellä viiltoja puolikkaisiin.

Voitele viinerilevyt
kevyesti vatkatulla munalla.
Levitä jokaisen viinerin päälle
päärynänpuolikas
ikään kuin viuhkaksi.

Sirottele pinnalle raesokeria.

Paista 225 astetta uunin
keskitasolla noin.15 minuuttia.
Jäähdytä.

Sulata suklaa vesihauteessa
Jäähdytä 10-15 minuuttia.

Valuta sulanutta suklaata lusikalla
viinereiden päälle.
Anna suklaan jähmettyä.

P.s Itse lisäsin suklaarakeita
raesokerin sijaan;)

Pikaleivonnaisia ja ihania vieraita


Pikaleivonnaisia ja ihania vieraita

Eilen oli Jemppu lounastauon
koululla
Joksu ja Jules nukku
päikkärit yhessä:).

Ihana oli käydä suihkussa
ja mies lupasi
katsoa isompia poikia
kun mentiin tapaamaan Neliaa ja Laylaa
Joksun kans:).

Käytiin hemassa
ja löyty alesta Joksulle söpö paita
ja isommille pojille sukkia:).
pääsiäisaiheiset pilkulliset
kynttilät oli hauskoja
nappasin mukaan:p.

Ruuaksi tehtiin ranskalaisia
kunnon hk:n sinisellä makkaralla
ai että oli hyvää hih.
Löyty suomi sinappiakin;).

Katselin sarjoja
oli ihan mukava päivä.

Perjantaina nukuttiin hiukan
pommmiin,
mutta ehdittiin kuitenkin Jullen
kerhoon.
Isi oli töissä kotona
ja Jempulla olikin vapaata koulusta
ja ensi viikkokin:).

Leivoin pikaviinereitä
ja muuten onnistuin
mutta kaupasta
en löytäny raesokeria.

Saimme suomivieraita Jennin
ja Emman
oli tosi kiva tavata<3

Aika vaan hurahti nopsaan
lapset leikki keskenään:).
Jopa barbijutuilla
luisti leikit meijänkin
pojilla heh.
Ja mikä mukavinta sain pois
vauvanvaatetta
ja tarviketta
ja tilaa
tänne:P.

Kiitos ihanista tuliaisista
myös.
Toiv. pian taas nähdään!.

Migreeni meinas iskeä
toiv. että menis nyt pian pois.

Muksaa viikonloppua kaikille<3

torstai, 18. helmikuuta 2010

Rakkauden tähden 10 v. täyteen puukenkämaassa

Rakkauden tähden otteita
kirjeistä 10 v. sitten...
/Miehen luvalla julkaisen.

Tapasimme Suomessa kymmenen vuotta sitten
seurustelimme puoli vuotta
ja kihlauduimme v. 2000;).
ja välilllämme oli 1700 km
kun mies asui Hollannissa
kirjoiteltiin ahkerasti kirjeitä
niitä vanhanaikaisia<3
Muutinkin sitten Hollantiin aika piakkoin myöskin:P

. ...My life alone ended family
and life with the best girl in the world started. ...
Minä haluan ,
että me ollaan yhdessä ikuisesti,
en tiedä voinko minä vielä elää ilman sinua...

-I can't imagine finding a prettier,funnier
and more loveable girl than
you.
I think god made only one girl like that,
ja se on sinä!!
(sinun pitää muistaa sitä aina!)


-I'll try putting some calvin klein
on the back of this letter
,en tieä meneekö sitä hyvin,
mutta haise kuitenkin!!)
/Naurattaa nyt lukea miehen suomea ,
mutta yritys hyvä kymmenen:P)..

Moi rakas mulla on niin paljon ikävä sua,
että mä tulen hullu!!.
En voi vieläkään uskoa ,

että mä löysin näin hyvä tyttö ...
se on niinkuin unta mulle
(vain ilman
sininen sikat)
Taas hihittelen täällä
ihania nää tekstit.

Jos sä rikot mun sydäntä
mä olen varma ,

että kuolen...

Mä haluan elää sun kanssa ,

haluan mennä naimisiin sun kanssa
ja sitten saadaan kaksoset... Olisipa ihanaa;)...

Meidän pitää katsoa
koska sä
pääset tänne!!
Minä haluan tiedä,

koska mä naen
sinut taas) ja sitten kosketa myös ... hoho!
/Mies on kyllä aika humoristi näissä teksteissään:P

Näin siis kirjoitteli
mieheni kymmenen vuotta sitten.
Pyysi asumaan Hollantiin
ja tämä ujo ja huonopäinen kielipää
matkusti suureen maailmaan
ensimmäistä kertaa elämässään.
Mukana vain yksi suuri laukku
mitä mahtui mukaan
nyt sitä omaisuutta
olisi hiukan enemmän
jo muutettaessa;P.

Jätin perheen ystävät
rakkaan kotimaani...

Nyt voin näyttää pitkää
nenää epäilijöille
minähän pärjään ulkomailla.
Kymmenessä vuodessa
olen ollut töissä
saanut ihanat lapseni
uusia ystäviä
ja jopa oman kodin:).

Tulen toimeen Hollanniksi
enkuksi mitä pitää puhua
vaikken sitä
niin taitavasti kirjoitakaan
saati puhukkaan,
mutta kyllä on parantunut
varmasti hiukan enkkukin.
Tulen toimaan vaikka käsimerkeillä
jos ei muuten
kuten Belgiassa
jossa ei täti puhunut
muuta kuin ranskaa:P.

Olen ylpeä täällä
juuret silti suomessa
sydämessä aina paikka Suomen jutuille
mutta koti on nyt täällä<3

Tänään tulee kymmenen vuotta täyteen,
että asun puukenkämaassa:).

Merimieskirkolta putkahti suomiruokapaketti
ihana ruisleipää ja muuta kivaa syötävää
ruoka on ehkä yksi asia ,
jota kaipaan usein suomesta<3

Muksaa Torstaita kaikille<3 width="400" height="340">




keskiviikko, 17. helmikuuta 2010

Nahkatakit / Suomiruuan kaipuu












Kuvat lainattu /Netti


Tänään aamusta
päätin piristää itseäni
hiukan;)
Vaikka hiukan on olo vielä
hutera.
Parempaan päin olen menossa kuitenkin:).

Viime viikolla
alerekissä kummitellut
tekonahkatakki
oli mielenpäällä:P.

Vietiin Jules kerhoon
isi vei Jempun
ja Joksun kans
matkattiin takki
ostoksille.

Syötiin aamupala mäkissä
tosin ei maistunut oikeen
mikään hyvältä
Joksu söi innolla
croissantin kuitenkin
kotona syödyn aamupalan päälle:).

Jotenkin ootan jo niin kevättä
ja etsin itselleni
nahkatakkia boleron mallista
mutta päädyin kuitenkin
ostamaan sen pitempi mallisen
hihat takin:).

Ostamani takki oli viimeinen
väriltään musta
ja hiukan niittiä
karvakaulusta
jonka saa irti
silti kätevä ,
koska
kevään kesään
voi pukeutua tuohon:).

Yksi boleronahkatakki jäi vielä
kummittelemaan mieleeni!.
Väreissä oli liilaa sähkönsinistä
mustaa ja harmaata
noissa nahkatakeissa.

Hopeinen ja violetti
on mun mieleen lyhythihaisessa mallissa;).

Käytiin Jullen kerhossa
katsomassa,
kun lapset
esitti lauluja ja tansseja
Jules ei halunnut esittää:P.

Haettiin Jemppu kans kotia.
Tein pasta carponadaa
ja imuroin hiukan maistui ruokakin
jo joltain:P.

Eilen iski
kamala suomiruuan ikävä
tutkailin jo suomikaupan
tuotteita,
mutta päädyin
ihan Rotterdamin merimieskirkon
juttuihin.
Ihan liian kalliit postitukset
suomikaupan kautta tänne!.

Tulossa on ruisleipää,
valkosipuliruisnappeja
karkkia Hk:n sinistä
ja suklaata ,
ootan innolla:P.

Joskus tulee kaivattua
jotakin suomiruokaa
kuten irtokarkkeja
juustoja sipsejä
dippikastiketta mitä
milloinkin;).

Mukavaa keskiviikko iltaa kaikille<3

tiistai, 16. helmikuuta 2010

Ruokamyrkytys ja uusia taitoja

Sunnuntaina iltana
kun olimme syöneet ravintolassa
kotiin saavuttuani
ja mentyä nukkumaan
alkoi
maha krampata
tuntui kuin tulisi oksennus
mutta ei vieläkään
en ole oksentanut.

Epäilen
että ravintolassa
joku ruoka ei
ollut tarpeeksi kypsää:(.
Ruokamyrkytys vissiin menossa
täällä nyt...

No sen ilon kerran vuoteen
kun käy syömässä
kaksin miehen kans
saa kärsiä mahakivuista
pari päivää
hiukan koomista:P

Onneksi mies eilen
tuli kotia töistä
sillä en pystynyt kuin maata
ja olla vaan.
Mulla on maailman paras aviopuoliso
ja tukija<3
Täällä kun joskus on ikävä
mummoja ja pappoja
jotka mielellään auttais
joskus hädän keskellä.

Noh eilen tuli katsottua sarjoja
luojan kiitos Suomiohjelmien.
Joksu ja Jules välillä tuli viereen
kans köllöttämään:).
Jemppu oli koulussa.

Maajussille morsian ,
salatut elämät
ja täydelliset naiset,X factor
siinä sarjoja.
Sitten loppupäivästä oli
pakko nukkua vähän.

Lapset oli ihania
Jules puhalsi mahaan
Jemppu kävi halimassa
ja Joksu tyyräs viereen:).

Tänään olo hiukan parempi
mutta Jemppua hakiessa koulusta oli
aika hutera olo vieläkin.

Mieltäni piristi
parit ystävänpäiväkortit kiitos
Wanilja ja Reija<3

Isoin liikutuksen aihe taitaa olla tämä
sillä poikani osaa jo hiukan lukea!
Eikä tuossa tekstissä ole mitään
väliviivoja vain oikeita lauseita
oon tosi ylpeä hih.

Mukavaa tiistaita kaikille<3

Tässäpä Jeremy lukee:) video

sunnuntai, 14. helmikuuta 2010

Valentinediner


Olimme mieheni kanssa kaksin syömässä<3

Annossa menu oli tälläinen:

Alkupaloina:

Erilaisia patonkeja yrttivoita ja tapenadia.
Juomana Saksalaista valkoviiniä
oli tosi hyvää!.

Alkuruoka:

-Ruusulohia ja sinappimajoneesia.

Pääruoka :

-Chateu Briand storagonofkastikkeella.
Peruhnakakku ja kukkakaalia.

Jälkiruoka:

-Karamellikuorutteinen vanukas
papaolla ja appelsiinin kera:)

Ravintola oli koristeltu hienoilla
sydän kuvioisilla jutuilla
pöydät katettu nätisti
ja romanttisesti:).

Taustalla soi hiljaa rakkausaiheiset laulut
ja kuulimme pianistin alkavan soittavan
myös juuri ennen kuin lähdettiin.

Oli ihana syödä rauhassa
ja jopa pitää toista kädestä kiinni:P.

Kiitos ihanalle ystävälleni,
joka hoiti lapsia heilläkin
oli ollut tosi hauskaa<3

Tässä vielä kuvia:





lauantai, 13. helmikuuta 2010

Valentine day



Ystävälleni

Minulla on ystäviä
ja kavereita
tuttuja ,
jotka silti
jollakin tapaa
on oma paikkkansa elämässäni<3...

Joitakin en näe vuosiin tai päiväkausiin ,
mutta kun tapaamme tuntui kuin olisi
edellinen päivä vasta tavattu:)

On ystäviä kavereita ,
jotka ovat karisseet matkan varrelle
jyvät ovat erottuneet akanoista;).

Silti kaipaan joitakin hetkittäin nytkin.
Onneksi minulla on muistot valokuvat
niistä hyvistä hetkistä
joita olen kokenut heidänkin kanssaan:).

Ystävyyttä täytyy vaalia molemminpuolin
se ei ole yksipuolista
siinä annetaan samalla mitalla takaisin
kuin saadaankin.

Jos soitat ja pidät itse yhteyttä,
mutta toinen ei mitenkään reagoi
silloin saa mennä toiseen junaan ja asemille
ihminen joka ei vastaa mitenkään sinulle.

Kiitos teille kaikille rakkaille ihanille ystäville ,
että kuljette mukanani jaatte ilot ja surutkin<3

Toivon ettei kenenkään pitäisi olla yksinäinen ,
jokaisella olisi jossakin olkapää johon nojata.

Ihanaista ystävänpäivää kaikille<3

P:S Muistakaa vaalia ja arvostaa ystäviänne!.

Me pääsemme kaksin syömään mieheni kanssa
ja juhlistamme samalla sitä.
että 18 helmikuuta
olen asunut jo 10 vuotta puukenkämaassa<3>





perjantai, 12. helmikuuta 2010

Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan




Antaa kaikkien kukkien kukkia

Kuvat lainattu Helsinginsanomat Wiivi ja Wagner

Tiedän pojan,
joka 4 vuotiaasta lähtien ei
suostunut pukemaan samanparin sukkia
vaan käytti joka päivä eriparin sukkia
ja hän on nyt aikuinen...

Lapsuuden kylässä oli mies ,
joka
asui talossa
seinät oli vuorattu sanomalehdillä
kauttaaltaan,
mutta sen talon pihassa
oli parhaimmat varastetut omenat
anteeksi,
että olin tuhma
ja söin niitä omenia salaa:P...

Tunnen äitejä ,
jotka tykkäävät olla
kotona kauan lasten kans
heille ei ole ura tärkeä.
On myös äitejä,
jotka
nauttivat työstään silti ollen
rakastavia vanhempia
ja se on vain rikkautta!.

Mitä siittä jos joku ei imetä
ei kaikki aina ole niin mustavalkoista.

Ei pitäisi sulloa ihmistä samaan
muottiin ja arvoihin
joskus on muitakin mielipiteitä
asioista.

Arvostan ihmisiä
jotka uskaltavat erota valtavirrasta
ja kulkea omia polkujaan.

Mitä sitten jos olet sinkkuihminen
toiset ihmiset elkäät
kyselkö kärkevästi
Aiotko mennä naimisiin?
Saada lapsia onko sinulla miesystävää?...
tai taivastele
joskus ihminen ei kaipaa
niitä kyselyitä.

Blogimaailmassa
miksi pitää kommentoida
mustamaalata tai
olla kateellinen
ole onnellinen kerrankin toisen
puolesta
tai ole lukematta jos ärsyttää;)

Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan<3

Ihanaista viikonloppua kaikenlaisille ihmisille;)

torstai, 11. helmikuuta 2010

Dajmkakku juhlia ja ale




Tänään isi oli töissä kotona
ja aamusta vei Jempun kouluun<3
Lunta on taas tullut lisää
pyöräilin pankkiin ja
ruokakauppaan aamusta.
Hiukan tuntui liukkaalta keliltä
ajaa pyörällä.

Kaupasta mukaan tarttui Dajmkakku
koska iltapäivällä
juhlistimme vielä Nelian synttäreitä;)
Annoin lahjaksi Amsterdam blondin
teekupin ja
lautasen:).

Syötiin siis kakkua
ja lapset halus lisääkin:P.
Joakim innostui tällä
kertaa pussailemaan
myös Laylan kans;).

Mitä pikkuveli edellä
sitä isoveli
perässä
joten Juleskin antoi pusun Laylalle:P.
Jemppu oli koulussa.

Iltapäivällä pesin pyykkiä.

Sitten sainkin mennä
poikien tädin kans kaupoille
ja vieläkin oli alejuttuja.
Mies sai hauskan paidan
ja mä kimallepipon.
Pinnejä ja korviksia ostin kans:).

Syötiin kanasalaattia
tosin kastike oli
hiukan liian tulista
muuten ok:).
Ruokakaupan kautta kotia
ja jäätelökakkua syötiin miehen kans
vielä<3

Onnellinen ja kiitollinen
olo
ystävistä täällä
ja perheestä!.

Mukavaa viikonloppua kaikille<3

Avonin meikkejä




Avonin tuotteista/kuvat lainattu Avonin sivusto

Tämä on ehdottomasti tilattava
juttu,
koska kokeilin sitä
juuri
ja huomasin ison eron
kuinka meikki näytti tasaselta
ja peitti
minunkin hormooninäpyt
ja juonteet kiltisti
pohja oli tasainen
kun laitoin meikkivoiteen päälle;)

Lainaus AVON sivusto:

MagiX Face Perfector
SPF 20 -väritön meikkivoide (31005)

Ilmavan kevyt
ja väritön koostumus
tekee ihosta täydellisen
virheettömän
ja sileän.
Voidemainen koostumus
muuttuu iholla puuterimaiseksi
ja pitää sen luonnollisen
mattapintaisena jopa 10 tuntia*.

Patentoitava,
ainutlaatuinen
ja valoa hajottava
Optix-teknologia
heleyttää ihon välittömästi
ja häivyttää huokoset
ja ohuet juonteet.
Käytä yksin tai
lempimeikkivoiteesi alla.
Sisältää SPF 20 -suojakertoimen. Öljytön.
Sopii kaikille ihonsävyille ja ihotyypeille.

Suosittelen:)

Myös Avonin ihanat
raikkaat huulipunat on
suosikkejani
sekä esim. Marimekon meikit.

Oikein pirteetä Torstaita kaikille
meikatkaa se piristää:)

keskiviikko, 10. helmikuuta 2010

Lunta ja säilytysrasioita




Suomivieraan jälkeen on
tasattu hiukan unia
ja saatu uutta energiaa
taas arkeen
talo tuntui vain hiljaiselta
kuitenkin;)

Maanantai kului pyykäten siivoten.
Sitä kotiäidin arkea;).

Julle meni iltapäiväksi kerhoon
Jempun kaveri tuli leikkimään
ja maistoi suomisuklaata
tykkäsi,
vaikka oli salmiakkia
tämä poika on myös tykännyt
ruisleivästäkin:D.

Tiistaina oli ihan sellainen veto pois
olo.
Oltiin vaan
nukuttiin kunnon päiväunet Jullen ja
Joksun kans.
Makaronilaatikon sain sentään tehtyä
päivän urotyö hih.
Julle santsas sitä useaan kertaan:P.

Haettiin sitten Jemppu koulusta
tuli taas toinen kaveri
leikkimään meille:).

Illalla lapset kylvetettiin
ja tehtiin vesikampaus
jokaiselle:P.

Illalla olikin herkuttelu hetki
söin jätskiä sipsiä
karkkia ja keksiä
ja napa paukkui vaan:P.

Seurasin X factoria salattuja
elämiä ja täydelliset naiset.
Mukava vaan olla viltin sisällä
ja rentoutua:).

Joksu hiukan vitkutteli
nukkumaan menossa
mutta,
kun hän katsoi silmiin
hymyili sanoi: Kulta
taisi silmäkulmani kostua kuitenkin
tuosta sanasta<3

Keskiviikkona aamusta isi vei Jempun
kouluun
Julle kerhoon ja
alko pyryttää lunta great.
Oisin voinut lähettää sen samantien
jonnekin muualle.

Noh Joksun kans mentiin kahvilaan
aamupalalle
ja sitten ostin ihania säilytysbokseja
ja rasioita ihanat kotisukat
ja miehelle jotakin ystävänpäiväjuttua<3.

Iltapäivästä Jullella oli neuvola
sai piikin
ja oli tosi reipas:).

Tarpominen hangessa vastatuuleen
ja lunta tuiskuten naamalle
oli ihana tulla sisään lämpimään<3

Muutaman kk:n päästä alkaakin sitten
Jullen koulutie;).

Jemppu sai säilytysrasiat kirjoille
ja piirustusjutuille
pikku jutut mahtui toisiin rasioihin
joita ostin huoneeseen:).

Muksaa loppuviikkoa<3

sunnuntai, 7. helmikuuta 2010

Suomirinsessa ja viikon tapahtumat




Viikko vierähtänyt nopsaan
sillä
meillä vieraili Suomesta
rinsessa;)

Keskiviikkona hyppäsin junaan
ja vastaan schipholiin.
Lentokentän bodyshopissa
oli meikkivoide alennuksessa
sain sen myös mukaani.

Tultiin junalla meille
ja vietettiin ihan rauhallinen
päivä vaan.

Sain ihania suomituliaisia
kuten ruisleipää juustoa
siideriä
lapset sai cars palapelin
ja yön karaokelevy saatiin myös
kiitoksia paljon<3

Yksi ystäväni vieraili
keskiviikkona meillä
ja otti hauskoja kuvia:P.

Suomen ystäväni meikkasi
Nelialle piristävän silmämeikin.

Illalla kokattiin pastaa
ja pidettiin pyjamabileet:P.

Torstaina mentiin Amsterdamiin
Jemppu olikin koulussa.
Julle oli ihan mielissään
junan kyytistä!.

Kierreltiin damin keskustaa
ja rinsessa löysi tuliaisia
kotiin hyvin.

Itsekin löysin alesta
kivan ruutupaidan:).

Illalla syötiin hyvää riisiä
ja kanaa;).

Perjantaina käytiin ruokakaupassa
ja sitten tulikin iltapäivällä
Joksun kummitäti tyttönsä kans
meille:).

Mentiin ulos rinsessan
kans myöhemmin illemmalla.
Oli kiva ilta.

Lauantaina vietettiin
ihan vaan siestaa
tehtiin tortilloita ruuaksi ja
illalla katottiin leffa twilife
sai taas hiukan kyynelehtiä:P.

Mieheni meni ystävänsä luo
ja tuleekin nyt
vasta iltapäivällä takaisin kotia.

Tänään ei ole ohjelmassa
muuta
kuin saattaa rinsessa lentokentälle
aika meni nopsaan
ja tulee iso ikävä taas!.

Mukavaa Sunnuntaita kaikille<3

Studiokuvia















Ystäväni Kaisan ottamat hienot studiokuvat:)

tiistai, 2. helmikuuta 2010

Amsterdan international fashion week



P.s Tässä video Amsterdamin muotiviikosta
ja kuvia lisään vielä muutaman,
kun
ystäväni oli mukana tapahtumassa
ja lupasi mun laittaa blogiin;)

Eilen olin itsekin valokuvastudiolla
mallina ja ystävä
otti kivoja hyppykuvia
niistä lisää myöhemmin.

Muksaa Tiistaita kaikille:)