lauantai, 28. marraskuuta 2009

Rokotus ja lipsahdus ostoksien suhteen;)



Tänään aamusta mentiin
hakemaan miehen kanssa
yhdessä possupiikit
Joksulle ja Julesille.
Bussilla alkumatka
oli vain Joksulle rattaat mukana.

Sitten junalla hetki keskustaan
Julle oli ihan innoissaan
siittä;)

Sitten oli ilmainen bussikuljetus
piikitykseen.
Urheiluhallilla
oli hyvin organisoitu piikitys
ensin täytettiin lomakkeet
ja sitten päästiin suoraan
rokotukseen.

Julle juntturoi
ja huusi
eitä
oli hyvä,
että isi oli mukana
pitämässä kiinni kans:D

Joksu jo piikin nähdessään
alkoi itkemään.
Ite piikkikammosena
koitin aatella muuta
ja kovasti olla tukena
kuitenkin<3

Palkinnoksi lapset sai hedelmiä
tai karkkia:).

Nukuttiin päiväunet
ja
mentiin poikien tädin kans
keskustaan.

Mun ei pitäny ostaa mitään
sillä tänään oli :elä osta mitään päivä
mutta myönnetään
että yksi ihana käsilaukku
löytyi
ja hiukan rekvisiittaa
huomisia pikkujouluja varten;).
Ja suuri tekoruusu:P.

Käytiin Heman kahvilassa
ja siellä oli ihana terveysleipä
maistui melkein ruisleivältä
kiitos poikien tädille vinkistä<3

Poikien täti tarjosi muffinsia
pojille
ja kyllä
maistui molemmille pojille:D
Jemppu oli kotona isin kans.

Piristi iltapäivä
käytiin vielä ruokakaupassa
ja taas oli hiukan sadesää
kun tultiin kotia,
muttei se haitannu
mukava seura piristi;)

Syötiin lettuja
ja olikin isin vapaailta.
Pelasi ylhäällä.

Laitoin lapset nukkumaan
ja kokeilin hiukan
jo pikkujoulun meikkiä
ja kampauksia.

Huomenna suuntaan aamusta Rotterdamiin
joulumyyjäisiin.
Ootan jo innolla
siittä
ja pikkujouluista myöhemmin lisää:)

Huomenna onkin pitkä päivä ja ilta
mutta se on täynnä kivaa
ootettavaa!.

Mukavaa viikonloppua kaikille<3

Lopuksi Lady Gagan bilebiisi;)

5 kommenttia:

  1. No nyt on teilläkin rokotettu osa porukasta, vaikkei se lapsista aina niin kivaa ookaan, mut hyvät herkut saivat palkinnoksi ;)

    Mukavia ostoksia oot tehnyt =)

    oi,sä pääset joulumyyjäisiin...noi on varmaan tosi upeat.

    Niin ja oikein mukavaa pikkujoulun juhlintaa ! Nauti ja rentoudu !

    -Wanilja-

    VastaaPoista
  2. Ihania pikkujouluja!!!

    VastaaPoista
  3. pidä hauskaa pikkujouluissa! :)

    VastaaPoista
  4. Muistan vielä tosi hyvin Rotterdamin joulumyyjäiset!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista<3

    Oli mukavat pikkujoulut
    ja myyjäiset
    Ollaan syöty ruisleipää
    suomikarkkia ja piparitaikinakin
    oottaa tuossa kun päästään
    viettämään joulua;)

    Jamelia

    VastaaPoista