
paremmin esille näin.
Joten päätin siirtää nämäkin ihanuudet kunnolla esille!.
Ethän pahastu?.
Kuulumisia
Alkuviikko hurahtanu nopsaan.
Sitä tavallista kouluunvientiä
lounastaukoa.
Siivousta
ja paikkojen järjestelyjä.
Hiukan on kans päässä vilissy
huimia sisustusideoita
kunhan raha antaa hiukan myöten:).
Ainakin haluaisin tehostevärin
olohuoneeseen
ja makuuhuoneeseen
yksi seinä.
Ei liian räikeää ,
mutta
jotakin kaunista vaihtelua.
Tänään ,
kun oltiin lähdössä hakemaan
Jemppua koulusta
yksi pyörä lähti vaunusta
vierimään.
Kiva kiirus oli muutenkin.
Potkasin sen takasin siihen
ja toivoin,
että kestää
tuon matkan koululle.
Onneksi talkkari ystävällisesti naputti
renkaan
ettei se ainaakaan ihan heti irtoais uusiksi.
Gracen kans oli sovittu tapaaminen
joten mentiin samalla sitten varamaan
uusi osa rattaisiin Buitenin keskustaan.
Jules kyllä kävelee muuten
muttei jaksa ihan noin pitkiä
kauppareissuja vielä!.
Grace houkutteli mua streetdancekurssille
ehkä meenkin Perjantaina;).
Saa ilmaiseksi kokeilla.
Syötiin mäkissä ja
prenatassa oli ale
Joksu sai noppies paidan:).
Jules on aika riiviö
ei osaa paljoa puhua
ja sanoo mua dumboksi
jos kiellän jotakin.
Sitten joka toinen lause
on ei.
Huomenna viedään kerhopaprut
saa Jullekin virikkeitä uusia
kavereita
eikä kiusaa äitiä kotona:P.
Kerho on kaksi kertaa viikossa
yksi aamu ja iltapäivä
muutaman tunnin ajan.
Kunnon rumbaa sitten lasten kans.
Oon koittanut yöimetystä vähentää
ja eilinen yö ei ollut kovin mukava.
Laitoin Joksun omaan sänkyyn
syötön jälkeen.
Koko yö parin tunnein välein
halusi imeä.
Koitin antaa tutin tai rätin
muttei siihen auttanut mikään.
No katotaan miten kauan menee
tähän vierotukseen...
Ollut muutes kylmää ja koleaa säätä.
Tänäänkin ihan palelsi
ulkona.
Mukavaa loppuviikkoa kaikille<3
Ihana kuva ja Voi harmi rattaita!!!!!
VastaaPoistakurkkaamassa <3
VastaaPoistaihania kuvia sinulla täällä! harmi noita sinun vaunujasi! mut itsellekin on joskus noin käynyt! ;) voimia vieroitukseen!
VastaaPoistaMua nauratti toi dumboksi sanominen. Sori =o)
VastaaPoistaKurja kun vaunuista lähti pyörä, höh.
Tsemppiä vieroitukseen <3
DUMBO =D Ihana Julle!!!
VastaaPoistaMeillä sama vieroitusprojekti menossa, kuten ollaan puhuttu. Kun vaan jaksaisi!
Haleja!